
Partioliike Suomessa
Partioliike tuli Suomeen vuonna 1910, mutta matka Joutsenoon kesti paljon kauemmin. Alkuun lippukunnat olivat joko poika- tai tyttölippukuntia, mutta yhteistyötä järjestöjen välillä oli. Vasta 1970-luvulla Suomen Partiopoikajärjestö ja Suomen Partiotyttöjärjestö yhdistyivät Suomen Partiolaiset ry:ksi. Myöhemmin perustetut lippukunnat ovat sekalippukuntia.
Partio rantautuu Joutsenoon
Joutsenon ensimmäinen partiolippukunta perustettiin ennen toista maailmansotaa ja se oli poikalippukunta. Tämä Joutsenon Metsäsissit-niminen lippukunta ehti toimia vain vuodet 1938-41. Ensimmäinen tyttölippukunta perustettiin vuonna 1944 ja se oli nimeltään Ahvenlammen Partiotytöt. Ensimmäisinä sodanjälkeisinä vuosina perustettiin myös sellaiset lippukunnat kuin Konnunsuon Suosiskot (1945), Sampsan pojat (1946), Joutsenon Nuotioveljet (1946) ja Konnunsuon Partioveikot.
Joutsenon Ainotyttöjen perustamisvuosi on 1950. Mielenkiintoista lippukunnan historiassa on, että lippukunnan ilmoittautumiskirjelmä oli saanut odottaa vuoroaan Suomen Partiotyttöjärjestössä hyvän aikaa. Tämä käy ilmi hyväksyvän työvaliokunnan kokouksen pöytäkirjassa 15.2.1950, jossa todetaan ”Päätettiin hyväksyä vastoin keskushallituksen laajennetun kokouksen 5.-6.12. tekemää päätöstä kauan odottaneet SPTL:n alaiset lippukunnat: Niinisalon Erätytöt, …, Joutsenon Nuotiosiskot, Joutseno, lkj. Sirkka-Liisa Ranta-aho, alokaslippukunta, Toukotytöt, Helsinki, …”.
Lippukuntaa oli ilmeisesti alettu suunnitella jo samoihin aikoihin, kun Nuotioveljien lippukunta perustettiin. Näin toiminta olisi lähtenyt käyntiin jo 1940-luvulla, ja sen virallistaminen viivästyi joutsenolaisista riippumattomista seikoista. Ilmoittautuminen Suomen Partiotyttöjärjestön jäseneksi lähetettiin siis jo 1940-luvun puolella, mutta lähetyspäivämäärä ei käy ilmi asiakirjoista.
Yllä olevasta kokouspäätöksestä näkyy, että lippukunnan nimeksi suunniteltiin alun perin Nuotiosiskoja. Hyväksymispäätökseen oli liitettynä kuitenkin nimenmuutoskehotus, jonka syynä tiettävästi oli liian samankaltainen aiempi lippukunnan nimi. Joutsenosta löytyi tuolloin sekä Suosiskot että Nuotioveljet nimiset lippukunnat.
Joutsenon Ainotyttöihin kuulunut Leena Vartiainen muistelee alkuaikoja seuraavasti:
”Kokoonnuimme Rientolan kylmässä yläkerrassa, jota kerran lämmitimme niin, että saimme johtajalta torut. Oli vähällä ettemme polttaneet koko taloa. Suoritimme merkkejä, pidimme pikkujoulut Nuotioveljille ja kävimme telttailemassa. Paraisten Parveilijoiden Karhunpäässä kävimme yhtenä viikonloppuna ja ainakin kerran myös Muukonniemessä.”
Maire Martikka muistelee varhaista toimintaa seuraavasti:
”Rientolan yläkerrassa kokoonnuttiin melko säännöllisesti. Lappeenrannassa käytiin paraatissa ja Sotkamossa leirillä. Olen päässyt koulusta 1949 ja Sotkamon leiriltä muistan palanneeni suoraan kouluun, joten sen on täytynyt olla aiemmin 1940-luvulla.”
Joutsenon Ainotyttöjen alkutaival ei ollut ruusuinen. Toimintaa oli, joskin ilmeisesti pulaa oli ollut niin johtajista kuin partiolaisistakin. Joutsenossa toimi Ainotyttöjen perustamisen aikoihin ainakin viisi muuta lippukuntaa ja Ainotytöt perustettiin kirkonseudun tyttöjen partiolippukunnaksi.
